Radiografinen vikojen havaitseminen on menetelmä, joka käyttää säteiden läpäisevyyttä ja lineaarisuutta havaitsemaan vikoja. Vaikka näitä säteitä ei voida suoraan havaita paljaalla silmällä näkyvän valon tavoin, ne voivat herkistää valokuvafilmejä ja niitä voidaan vastaanottaa myös erityisillä vastaanottimilla.
Vikojen havaitsemiseen yleisesti käytettyjä säteitä ovat röntgensäteet ja isotooppien lähettämät gammasäteilyt, joita kutsutaan röntgensäteiden vikojen havaitsemiseksi ja gammasäteilyvirheiden havaitsemiseksi. Kun nämä säteet kulkevat (säteilyttävät) materiaalin läpi, mitä suurempi materiaalin tiheys on, sitä enemmän säteiden intensiteetti vaimenee, eli mitä vähemmän voimakkaat säteet voivat tunkeutua materiaalin läpi. Tällä hetkellä, jos valokuvausfilmiä käytetään signaalin vastaanottamiseen, filmin valoherkkyys on pieni; jos signaalin vastaanottamiseen käytetään instrumenttia, saatu signaali on heikko.
Siksi säteilytettäessä tarkastettavia osia säteillä, jos sisällä on vikoja, kuten huokosia ja kuonasulkeumia, viallisen reitin läpi kulkevien säteiden ohittaman materiaalin tiheys on paljon pienempi kuin viattoman reitin, ja sen intensiteetti on mitä vähemmän se on heikentynyt, eli lähetetty intensiteetti on suurempi. Jos sen vastaanottamiseen käytetään kalvoa, valoherkkyys on suurempi ja vian tasoprojektio, joka on kohtisuorassa säteen suuntaan, voi heijastua kalvoon; sama voidaan tehdä, jos käytetään muita vastaanottimia. Instrumentteja käytetään heijastamaan vian tasoprojektio kohtisuorassa säteen suuntaan ja säteen läpäisymäärää.
Voidaan nähdä, että normaalioloissa halkeamia ei ole helppo löytää röntgentutkimuksella, eli toisin sanoen röntgentutkimus ei ole herkkä halkeamille.
